Sivut

20130918

Sininen hetki, mustempi kulta







Näin eilen oikean palavan ihmisen. Vatialan krematoriossa. No oli se jo kuollut, mutta silti. Ehkei ihan äkkiseltään olisi arvannut, että arkkitehtiopiskelijoiden yksi Pirkanmaan ekskursion kohteista on krematorio. Hienohan pytinki toki oli ulkoapäin, valmistunut vasta huhtikuussa. Muista kohteistamme, kuten Tipotien terveysasemasta ja Kalevan kirkosta, voisin laittaa kuvia myöhemmin. Jos ei muuta varten, niin ainakin inspiraatioksi.

Oon koukuttunut belVita-kekseihin. Sinänsä noloa, koska niitä mainostetaan tv:ssä ylikeharilla ja pehmoisesti kaksimielisellä tavalla. Pakko vakuuttaa omanarvontunnon säilyttääkseni, etten ostanut niitä mainonnan perusteella, vaan ne sattuivat olemaan halvempia kuin kiskuri alppenit tai elovenat. ES olisi ollut liian jonne vaihtoehto.

Toinen semi-ok juttu on käveleminen tuolla hieman jo sienille haisevissa metsissä. Ainakin se raikastaa, ehkä jopa vähän riemastuttaa. Täytynee yrittää, jos joka syksyiset urputukset ja ylimääräiset ulinat pysyisivät poissa. Vaikeeta tulee olemaan ilman äiten kirkasvalolamppua. Ei kaamosaika oikeesti ole niin perseestä jne.

Tiimari menee kuulemma konkkaan. Tylsä juttu, sieltä on aina saanut opiskelija-alennusta ja yhtiä tiettyjä kivoja vihkoja. Pitää varmaan mennä ostaan niitä sit varastoon.

Naama kertoi kans, että se sai PS kakkosen toimimaan! Tätä on odotettu. Suunniteltiin me jo, että ostettas nelonen sit kun se ilmaantuu kauppoihin, mutta eiköhän tolla jonkun aikaa pärjätä. Naama testas sitä jo, ja Ratchet & Clank näyttäs pelittävän oikein mainiosti. Toinen nelonen, jota odotan, on The Sims 4. Kauhistuttaa vaan EA:n hinnoittelu. Eipä silloin paina belVitat tai Elovenat kukkarossa muruakaan.

4 kommenttia:

Kasa kirjoitti...

Sulla on aina kaikkea lintuaiheista täällä. .-D Sims 4 on tosiaan kallis (uutena varsinkin) mut sen tulemisesta on se hyvä puoli et kolmosen lisärien hinnat laskee. .-D Tosin nyt kun kävin cdonissa katsomassa olivat nostaneet kolmosen hintoja, mitä kukkaa. >.-o

Maanard kirjoitti...

Jätän tän vaan tähän, koska ankat:
http://media.tumblr.com/tumblr_l7oqn6oVQu1qznfri.jpg

anna kirjoitti...

Kasa: No joo! Ja toi hintojen nostaminen on varmaan joku ahneuskikka... =|

Naama: Kiitos!

Fiku kirjoitti...

Vau, hienoja kuvia, videoita ja palavia ihmisiä! Minä ja isikin harmiteltiin Tiimarin kuolemista. Sieltä isi osti aina joulukortteja halvalla. .--D Tosin kuulin huhun, että Mäntsälän Tiimari jäisikin eloon. .-o Hienoa, että vanhat laitteet korjaantuvat! Jep, uudet pelit on ihan sika kalliita, mutta kyllä niiden hinnat putoaa aika nopeasti ainakin cdon.comissa. .-)