Mä haisen kuin koira ja kirjoittelen ruoanlaiton lomassa spagetilla kirosanoja keittiönpöytään. Kaikkeen menee hermo, ei poikkeuksia. Mä en ole ikinä elämässäni stressannut mitään näin paljon. Multa lähtee hiuksia ja itken melkein joka päivä, koulussa vollotan sisäisesti. Kaikki on yhtä persettä välillä.
Ja sumua, niin kuin noi kuvat.
Jos nyt kaivamalla kaivan jotain positiivista, niin ainakin lumet on sulamassa hyvää vauhtia kevättä varten ja meidän jääkaappi on tosi täynnä ruokaa. Ja tää hilpeyttää hiukan. Voisimpa mäkin olla vaan joku lutu-eläin ja pyöriä päivät pitkät pakkausmuoveissa. Mulle saa sit kans linkata piri(stys)-biisejä.
