UUTISET

Kesäsade yllätti mut ja Sannin pyörälenkillä.
En saanut flunssaa.
Sen sijaan oon saanut aikaseks esimerkiksi tapetit alas seiniltä ja vähän maalia niiden tilalle. Piirtelykin on alkanut kiinnostaa ihan uudella tavalla. Nyt valmistaudun juhannukseen ja huomenna alkaviin töihin. Niihin on syytäkin varautua, etenkin ensimmäisenä mainittuun!

Naama lähti taas inttiin. TJ4 ei kuulosta lainkaan pahalta. Eihän tässä kerkeä edes tulla ikävä. Tosin vikat päivät voi tuntua yhtä pitkiltä kuin ekat kuukaudet. Katsotaan innolla sitten onko tyyppi miehistynyt sitten tammikuun!
Tiedä vaikka keksisin jotain oveluuksia kotiutumisen kunniaksi. Onko ehdotuksia?

Mietin yks päivä, että onko tämmönen "enemmän erossa" -vuosi tehnyt meille hyvää vai huonoa. Mähän vietin oikeastaan kaiken aikani Kankaanpäässä syksyllä ja sitten Naama paineli valtion palvelukseen kevääksi, jolloin Kankaanpää-Ylöjärvi väli venyi Hämeenlinnaan saakka. No, kohta sitä kiehnätään saman katon alla niin tiiviisti, että hyvä kun saa edes yksin vessassa käydä. Voi olla, että silloin sit kaipaa vaan omaa itseään ja yksinäisyyttä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse nukkua yksin! Kyllä me toisiamme siedetään, ehkä jopa enemmänkin. Meidän juttu toimii. Ja Naaman sanoin:
"Hyvä se on, kun sen maalaa"
Ja siellä Tammelassahan me just perhana maalataankin!

Mutta mun mielestä toi vuosi teki omalla inhottavalla tavallaan ihan terää.

Loppuun vielä pieni lesoilu/polleilupalsta: Sain kuulla niinkin maireita uutisia, että kuulun kuulemma kahdellakymmenelläkolmella (24-1) pisteelläni TTY:n arkkivalinnan piirustuskokeiden neljänneksi parhaiden joukkoon. Neljänneksi tulleita on siis enemmänkin kuin minä, joten ainakin seitsemän ensimmäisen ryhmässä ollaan (!!!!!!!) Kiitos luotettavalle sisäpiiritiedon levittäjätaholle Atelle.

Täältä ja täältä tullaan (toivottavasti) TTY! Maagista kierjekuorta odotellessa.

Kurkkusalaatit pakkasessa

Olisittepa vain nähneet millaista propagandaa ensimmäinen versio tästä postauksesta oli. Siksi tää tulee vähän myöhässä ja tökerösti sensuroituna.

Naamalla oli perjantaina valatilaisuus Parolan Panssariprikaatissa, jossa hieman yli tuhat alokasta vannoi sotilasvalan ja yleni (tai jotain vastaavaa) panssarijääkäreiksi. Olin katsomassa tilaisuutta yhdessä isä- ja äiti-naaman sekä tietenkin noin neljän tuhannen muun ihmisen kanssa. Kuvien sisällökkyydestä saatte syyttää juurikin näitä neljää tuhatta muuta katsojaa, sillä kameran kanssa loikkimistani ei tosiaan voinut kutsua valokuvaamiseksi.



Rytmikäs marssimusiikki, ja siihen erityisesti liittyvä tum-tum-rummutus, alokkaiden yhtäaikainen karjuminen ja hämärässä lepattavat jätkänkynttilät tekivät vaikutuksen. Tosin tämmösen heitukan jalat on aika helppo viedä alta, kun kyseessä on iso joukko maastopukuisia miehiä.



Saatiin me siellä illan päätteeksi vielä kahvit muffineilla ja melko kattavat selityksen kranaatinheittimistä. Itse olisin tarvinnut vielä toisen muffinin, jotta varuskunta olisi saanut kylmässä paikallaan seisomisesta kohmettuneet varpaani anteeksi.




Oon aina ollut konservatiivisesti sitä mieltä, että armeija on joka miehen juttu, tosin taatan puheilla saattaa olla myös merkitystä tämän näkemyksen syntyyn. Tietenkin tuntuu vähän pahalta näin naisena ja asepalvelusta käymättä päteä mitään erityisempää aiheeseen liittyen, mutta jatketaan nyt, kun kerran alotinkin.

Koen asepalveluksen jonkinlaisena siirtymisenä aikuisuuteen, ja mun mielestä sen suorittaminen on tosi hyvä ja omalla tavallaan kasvattava juttu; ikään kuin valmistautuminen haastavaan tulevaisuuteen. Se, että joku huutaa sulle ja käskee marssia, ampua, ryömiä, särmätä, tetsata ja ties mitä, ei kuulosta kovin fiksulta hommalta, mutta se voi karskiuttaa ja opettaa nöyräksi ja kuuliaisemmaksi. Tiedä sitten miten kukin sen itse kokee. Musta on kuitenkin jollain kierolla tavalla hieno juttu, että vasta täysi-ikäisiksi ehtineet yli-itsevarmat pojanklopit laitetaan vähintään puoleksi vuodeksi kuulemaan kunniansa ja oppimaan olemaan. Samanlaisen instituution voisi kehittää meille ihanille naisenaluillekin.

Tietty intissä saa kokemuksia ja kavereita, ja mun mielestä on kivaa, että lähes kaikki miehiä yhdistää joku yhteinen juttu, tässä tapauksessa intti. Ainakin oon huomannut, että keskustelua aiheesta ja omista palveluskokemuksista syntyy ihan sukupolvienkin välille, ja tietenkin myös kavereiden kesken ns. inttijutuista on kiva jutella. En nyt tietenkään tarkoita sitä, että mitään muuta yhteistä puheenaihetta ei olisi tai saisi olla, mutta asepalvelus on kuulunut jo melko pitkään miesten elämään ja se on edelleenkin sellainen "miesten oma juttu".

Lisäksi olot ja varusteet ovat kehittyneet hurjasti siitä mitä ne joskus olivat, ja lomillekin pääsee nykyään inhmillisen usein. Välillä on kieltämättä toista aika kova ikävä... Naaman puheiden mukaan intissä on silti hauskaa, jos osaa olla siellä oikealla asenteella. Ei kannata ottaa itseensä, jos joku huutaa sulle ja simputtaa turhasta.

Mutta menköön kaikki sinne minne itselle tuntuu parhaalta, oli se sitten intti, sivari tai vaikka vankila. Ketään en ala sen perusteella mollaamaan!

P.S. "Mitä nopeammin, sitä nopeammin!"