Naamalla oli perjantaina valatilaisuus Parolan Panssariprikaatissa, jossa hieman yli tuhat alokasta vannoi sotilasvalan ja yleni (tai jotain vastaavaa) panssarijääkäreiksi. Olin katsomassa tilaisuutta yhdessä isä- ja äiti-naaman sekä tietenkin noin neljän tuhannen muun ihmisen kanssa. Kuvien sisällökkyydestä saatte syyttää juurikin näitä neljää tuhatta muuta katsojaa, sillä kameran kanssa loikkimistani ei tosiaan voinut kutsua valokuvaamiseksi.
Rytmikäs marssimusiikki, ja siihen erityisesti liittyvä tum-tum-rummutus, alokkaiden yhtäaikainen karjuminen ja hämärässä lepattavat jätkänkynttilät tekivät vaikutuksen. Tosin tämmösen heitukan jalat on aika helppo viedä alta, kun kyseessä on iso joukko maastopukuisia miehiä.
Saatiin me siellä illan päätteeksi vielä kahvit muffineilla ja melko kattavat selityksen kranaatinheittimistä. Itse olisin tarvinnut vielä toisen muffinin, jotta varuskunta olisi saanut kylmässä paikallaan seisomisesta kohmettuneet varpaani anteeksi.
Oon aina ollut konservatiivisesti sitä mieltä, että armeija on joka miehen juttu, tosin taatan puheilla saattaa olla myös merkitystä tämän näkemyksen syntyyn. Tietenkin tuntuu vähän pahalta näin naisena ja asepalvelusta käymättä päteä mitään erityisempää aiheeseen liittyen, mutta jatketaan nyt, kun kerran alotinkin.
Koen asepalveluksen jonkinlaisena siirtymisenä aikuisuuteen, ja mun mielestä sen suorittaminen on tosi hyvä ja omalla tavallaan kasvattava juttu; ikään kuin valmistautuminen haastavaan tulevaisuuteen. Se, että joku huutaa sulle ja käskee marssia, ampua, ryömiä, särmätä, tetsata ja ties mitä, ei kuulosta kovin fiksulta hommalta, mutta se voi karskiuttaa ja opettaa nöyräksi ja kuuliaisemmaksi. Tiedä sitten miten kukin sen itse kokee. Musta on kuitenkin jollain kierolla tavalla hieno juttu, että vasta täysi-ikäisiksi ehtineet yli-itsevarmat pojanklopit laitetaan vähintään puoleksi vuodeksi kuulemaan kunniansa ja oppimaan olemaan. Samanlaisen instituution voisi kehittää meille ihanille naisenaluillekin.
Tietty intissä saa kokemuksia ja kavereita, ja mun mielestä on kivaa, että lähes kaikki miehiä yhdistää joku yhteinen juttu, tässä tapauksessa intti. Ainakin oon huomannut, että keskustelua aiheesta ja omista palveluskokemuksista syntyy ihan sukupolvienkin välille, ja tietenkin myös kavereiden kesken ns. inttijutuista on kiva jutella. En nyt tietenkään tarkoita sitä, että mitään muuta yhteistä puheenaihetta ei olisi tai saisi olla, mutta asepalvelus on kuulunut jo melko pitkään miesten elämään ja se on edelleenkin sellainen "miesten oma juttu".
Lisäksi olot ja varusteet ovat kehittyneet hurjasti siitä mitä ne joskus olivat, ja lomillekin pääsee nykyään inhmillisen usein. Välillä on kieltämättä toista aika kova ikävä... Naaman puheiden mukaan intissä on silti hauskaa, jos osaa olla siellä oikealla asenteella. Ei kannata ottaa itseensä, jos joku huutaa sulle ja simputtaa turhasta.
Mutta menköön kaikki sinne minne itselle tuntuu parhaalta, oli se sitten intti, sivari tai vaikka vankila. Ketään en ala sen perusteella mollaamaan!
P.S. "Mitä nopeammin, sitä nopeammin!"
2 kommenttia:
Haha, jotenkin huvituin tuosta karjumisesta ja nimityksistä Naaman vanhemmille. .-D Me aikoinaan riparilla mietittiin, että miehet käy intin ja naiset synnyttää, että molemmille jotain "kärsimystä". Mutta kivaa, että Naama viihtyi. .-)
Hei joo, mäkin oon miettinyt noin joskus! Naaman tulee kyllä viihtyä vielä neljä kuukautta lisää, mutta eiköhän se onnistu, kun pahin on jo ohi =)
Lähetä kommentti