Sivut

20130220

BLÅ

Luonnossa on taikaa - ja raitaa. Mussa taas on hieman ylimääräistä, jota yritin karistaa pois ulkoilulla. Raidakkaita ja raikkaita valokuvia lenkkipolun varrelta:

 photo IMG_9843_zps97e0fbf4.png
 photo IMG_9841_zps71442f0e.png
 photo IMG_9838_zpsd2912098.png

Pulkkaraidat, varjoraidat, runkoraidat, oksaraidat ja vinot raidat. Inspiroiduin auringosta, oli pakko lähteä katsomaan sitä muutenkin kuin ikkunalasin läpi.
Kuvasin lisäksi jalanjälkiä ja muita lumeen jääneitä vanoja. Ne oli aikas hienoja. Siinähän olis mulle ihan uusi kuvauskohde näin harrastusmielessä!

Tosin vielä enemmän uudeksi harrastukseksi haluisin mieltää urheilun. En ole oikein koskaan harrastanut kunnolla mitään hengästyttävää, koululiikuntakin oli mulle ainaista syöpää. Salaa syytän äiteä siitä, ettei se pakottanut mua pienenä johonkin balettiin tai sählyyn, sillä nyt voisin olla taitava jossain lajissa. Ehkä se ei silloin olisi tuntunut yhtään mukavalta, mutta ainakin nykyään mun voisi olla helmpompi pitää yllä edes jonkinlaista peruskuntoa.
Hieman olen tässä vuodenvaihteen jälkeen tehnytkin jotain: käynyt kahvakuulassa, salilla ja lenkkeilemässä. Pieni notkahduskin tossa kliseisesti kävi flunssan takia, mutta havittelen nyt uutta puhtia tähän hommaan. Elämäntapamuutos kuulostaa todellatodella hurjalta, mutta katsotaan mitä saan, kuitenkin omalla mukavuusalueella pysytellen, aikaiseksi.

Ha, ja kun kerran sain asian julkistettua täällä blogissa, ehkä myös pysyn kaidalla tiellä paremmin. Myös kuulumisia asian suhteen saatan kirjoitella jatkossa, muttei mun kohdalla kannata odottaa mitään hullun hurjaa hyppäystä fitnessmallien maailmaan.

 photo IMG_9844_zps41239c97.jpg

Tänään olisi kuitenkin vielä tiedossa anatomista piirtelyä, analyyttistä geometriaa, vähän Dmitri Gluhovskia ja vielä vähemmän salmiakkia. Hyvää sinistä keskiviikkoa!

2 kommenttia:

simssiliini kirjoitti...

Hienoa, että esittelet luontokuvia. Itse täällä sisällä ollessani ei tule paljoa talven ihmeisiin perehdyttyä. .--D Toissa päivänä kävin kyllä hakemassa postin, kun isi pyysi. .-D Samalla ihmettelin luonnon tarkkuutta. .-D Minäkään en ole koskaan harrastanut mitään liikuntaa. Hyvä laittaa vanhempien syyksi laiskuus. .---D Hyh, matikkaa. .-( Pärjäile!

A N N A kirjoitti...

Mä yritänkin tästä vähän terästäytyä liikunnan suhteen, ettei tarvi koko loppu elämää syytellä vaan äitee mun surkeasta kunnosta =D