Ulkona on jälleen ingmanin vaniljasuklaarouhe jäätelön värit. Mieliala kohentu huomattavasti, kun ulos katsoessa ei näytä enää samalta kuin meidän vaatehuoneessa: sysimustalta ja likaiselta (ja se on paha se). Huomenna mulla on kaksi tenttiä ja en oo varma onko se maailmanloppu vaiko -alku.

Tässä mun joululahjalista:

- henkilövaaka (hurjin toive)
- teetä
- mustia tusseja
- alatoopia ja savukalaa (näitä ei oo pakko paketoida)
- hiirimatto
- lompakko, jota kukaan ei kuitenkaan voi ostaa mulle, koska en itekään vielä tiiä millasen haluun
- sitten myös voisin ottaa tämmöisen koiran ja vladimirpikkarit

Naama meni jänismettään aamulla klo 05.00 (hullu). Tuntuu oudolta ja yksinäiseltä täälä yksin gerbiilien kanssa. Mulla on vähä sellaset yh-äiti vibat, mut se johtuu varmaan siitä että oon lukenu Pauliina Rauhalan Taivaslaulu -kirjaa, joka kertoo lestadiolaisäidin arjesta, väsymyksestä ja harhailusta. Oikeesti siis olis pitäny lukee rakennusaineoppia ja rakennushankkeen toteutusmuodoista. Oon silti aika ylpee, kun luen tollasia enkä esim. jallua tai jotain koirien kalevalaa.

Kävin myös tossa vajaa viikko sitten kirjakaupassa ja huh huh, se oli virhe. Ensinnäkin siks, kun halusin ostaa puoli kauppaa välittömästi ja toisekseen siks, kun mulla oli repussa jouluvalot (kuuluu mun perusvarustukseen) ja ne piippas kaikissa mahdollisissa kaupan ovissa. Oli ihan supernoloa, kun sen myyjätädin kanssa kaivettiin mun repun sisustaa ja testattiin, että mikä piru siellä aiheuttaa piipityksen, ja sit olin aikasemmin päivällä ostanut teekkarikalenterin alekupongilla subwayleivän ja se pahanen leivän puolikas pyöri siellä repussa ja makeasipulikastikkeet oli vähä härskiintyny pitkin poikin. Toivon, et se täti tykkäs siitä hajusta ja mun ominaistuoksu taitaa olla seuraavat puoli vuotta sipuli, koska käytän tota reppuu päivittäin ja se subwayn tavara on aika tujua.

Mutta nyt kertaan vielä puisen ulkoseinän ja välipohjan liitosdetaljit, koska nehän on tunnetusti niin kivoja ja jännittäviä.

Vermögen

Semmonen jännä fiilis bussissa. Yleensä räplään puhelinta koko bussimatkan, mutta nyt laitoin sen tarkotuksella reppuun, kattelin maisemia ja kuuntelin mitä muut jutteli. Joku sanoi, ettei lastenhuonetta kannata maalata lapsen valitsemalla värillä, koska niiden mielipiteet muuttuu niin nopeesti. No aijaa. Eikä boordeja kannata laittaa, koska ne on niin kulunut juttu. No ne kyllä on. Riemastutti, koska aamu-tv sanoi, että tänään tulee vettä (jopa kolme pisaraa), muttei tullutkaan, vaan aurinko paistoi tosi lujaa. Sitten kun kävelin kasvisravintola Gobalin ohi, roskisauto tyhjensi biojätteitä ja sitten haisi uloste ja pihlajapuiden kukkaset sekaisin. Sit tiesin, että tää on mummulan kesän haju. Teki mieli jäädä siihen haistelemaan, vaikken yleensä tykkää paskan hajusta.

En oo ihan varma mistä tämmönen riemastus nyt johtuu, mut ehkä parin päivän aikaisista kivoista jutuista ja sattumuksista. Keskiviikkona oli Vesilahden kirjaston suunnittelukilpailun palkintojenjakotilaisuus ja mun työni sijoittui kolmannelle jaetulle sijalle. Ykkössijan voitti superhyvä työ, josta kyllä huomasi, että vähää vaille valmistunut arkkitehtiopiskelija oli sen suunnitellut. Kakkossijaa sen sijaan ei lainkaan ollut, vaan kolmanneksi sijoittu mun työ, kahden pojan yhdessä tekemä työ sekä tämän ekaksi sijoittuneen tyypin toinen ehdotus. Nää pojat oli kans suunnitelleet kaksi työtä, mutta vaan toinen niistä pääsi palkinnoille.

Sain sitten vähän kesärahaa, kukkasia, diplomin ja kirjan. Lisäksi myös Ilmari Lahdelman kädenpuristuksen, mikä tuntui tosi hurjalta. Tilaisuuden jälkeen käytiin kahvilla ja syötiin vohveleita tuomariston kanssa, mikä oli aika hurjaa sekin. Tosin oon meidän laitoksen proffien kanssa pelannut beer bongiakin, mutta virallinen kahvittelu saman pöydän ääressä oli sata kertaa kiusallisempaa. Siinä sit juteltiin, vedettiin vohvelia ja sain kans kuulla, että kaikki muut kilpailuehdotuksen palauttaneista oli 4.-5. vuosikurssilaisia, eli huimasti mua kokeneempia, argh. Tossa ylhäällä on yksi kuva mun työstä "Paalista" ja kiinnostuneille lisää tässä ja tässä.

Lisäksi löysin tänään talvesta saakka kadoksissa olleen jättihuivin. Sitten olisin saanut töitä työmaasiivoojana, mutta jouduin kieltäytymään niistä, mutta peukut ja varpaat pystyssä sekä ristissä toivon, että sain ne onnistuneesti nakitettua Naamalle. Kesäopiskelut olis menny kuralle ja valmistumisen kannalta olisi pitänyt sumplia kursseja uusiksi, nii parempi jos toi Naama saa kanssa jotain tekemistä kesäksi.

Ja toi otiskko vermögen tarkoittaa googlen mukaan kohtaloa, arpaa ja onnea. Mun mielestä se sopi tähän, vaikkakin siitä tulee mieleen joku meijerituotteen nimi. Nyt kuuntelen vanhoja PMMP:n biisejä ja juon kuumalla parvekkeella yhden Somersbyn. Kivaa perjantaita!

Huomaa, että loma on jo ihan kulman takana. Söin aamupalaksi sipsiä ja kävin keskustassa kahvilla äitin ja pikkusiskon kanssa. Kastuin myös kesäsateessa ja aamulla mietin, mitä laitan päälleni pitempään kuin 30 sekunnin ajan. Pitkästä aikaa sain tehdä jotain mitä teki mieli, ihan huvin vuoksi, muuten vaan, mitä ikinä ja koska huvitti.

Ostin viimeaikaisesta aherruksesta palkinnoksi itelleni Sokoksen alehyllystä mustan metallisen häkkyrän. En ole ihan varma mikä se oikeesti on, mutta siihen voisi laittaa vaikka kynttilän, jouluvaloja tai jonkun kasvin. Ajattelin, että laittaisin sen parvekkeelle sitten, kun saadaan se rempattua kesäkuntoon. Täytynee napata sitten ennen-jälkeen kuvat siitä!

Sitten mennään viikonloppuna IKEAan, syödään halpoja lihapullia ja otetaan viivaa huonekaluvaraston kärryillä, niinkuin Virve tohkeili. Nyt menen naputtelemaan kotitenttiä ja aion illalla istua sohvalla putkeen kokonaisen tunnin verran tekemättä mitään!

Märkä, muttei hikinen

Arkkitehtuurin laitoksella iltasella. Se toinen koti.



Koleat kivet kuurassa.



Tussimustetta lasipurkissa.



Tää päivä sai arvoisensa päätöksen, kun tossa ihan hetki sitten toinen meidän olkkarin kaapeista tuli alas seinältä. Ihan yhtäkkiä. Mikään muu ei hajonnut, kuin mun hymytyttöpatsas. Ei pistä edes kunnolla vihaksi, sillä oon saanut stressit stressattua ja hommat hoidettua. Pitkään aikaan inhimillinen päivä. Bussissa hyristessä näin viimein auringon, koulussa välikritiikki meni nappiin ja grafiikan työ on muutamaa viivaa vaille valmis. Sitten alkaakin tenttiviikko, mutta sitä ennen näen vielä Tiiaaaaa. Elämä helpottuu ja Tuomas Kyrö naurattaa. Voin mennä hyvillä mielin nukkumaan, vaikka olohuoneen lattia onkin täynnä pieniä kipsin palasia ja mun simspelit koteloineen levinneinä sinne tänne.

Nyt kun aikaa taas löytyy hieman enemmän, ajattelin toteuttaa muutamia tuunausprojekteja. Niitä sitten laittelen tännekin. Ylempänä näkyykin mun väsäämä karvatakki ja villapanta. Molemmat mustia tietenkin. Mutta ei kuitenkaan niin mustia kuin mun mieli vielä eilen. Hyvää yötä ja nukkukaahan lujaa.

Se on se sunnuntai

Mulla olis taas pitkä lista asioita, joista voisin urputoida, mutta jos nyt en kuitenkaan.
Mutta ehkä sitten niistä näistä paremmista sellaisista:
Näin monensorttisia ystäviä torstaina, perjantaina ja lauantaina, aurinko paistaa, ihovesi on hyvää, saatiin guacamole aikaseksi ilman avokadoja, suunniteltiin tulevien uusien gerbiilien kastajaisia, outlastissa on alastomia miehiä, viikonloppuna yöunet on tarpeellisen pitkiä ja ansaitsin kuningasmäyrä-merkin.







Ja vielä kun innostusta riittää, lähen eräileen tonne lähimetikköön. Viimeks ku käytiin siellä Naaman kanssa, saatiin neuvoa espanjalaisia kuinka ne löytää tiensä Keskustorille. Luoja tietää miten ne sinne pusikkoon oli päätyny.