Pienten talojen ei tosiaankaan tarvitse olla rumia kopperoita, vaan yhtä lailla ne voivat olla osoituksia onnistuneesta designista ja arkkitehtuurista. Pyyhkikää siis mielestänne irvokkaat soikiot alumiinivaunut ja vilkaiskaapa näitä:
Kuvat ovat täältä.
Joskus sitä vaan miettii, että miksi asua isossa ja isosti (tosin sitä pelkoa tässä kaksiossa tuskin tulee olemaan), kun voi valita pienen ja kauniin talon, jossa on vain kaikki mitä tarvitaan. Tietenkin toi tarvitsemiskysymys on juttunsa erikseen, mutta ei mennä siihen nyt.
Olisihan se soveliasta ihan meidän kaikkien kannalta, että ihmisen elämä mahtuisi noin kahdenkymmenen neliön sisään. Miksi pitää haalia kaikkea mielipuolena? Miksi materia on merkki oman statuksen arvosta? Pienestikin voi asua tyylillä. Sitä paitsi jopa siivoaminen olisi miniasunnossa helpompaa tai ainakin nopeampaa. Tässä vielä ihan huippuesimerkki kodista, jollaisesta osaan vain haaveilla:
Miksei voida tyytyä vähempään? Miksi pitää omistaa niin paljon? Miksi pitää possuilla materialla, heittää hukkaan, kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa. Heittää pois, ostaa uutta. Jos tätä kaikkea alkaa ajattelemaan ihan jostain toisesta näkökulmasta kuin siitä tutusta, tää meno on sairasta. Tosi sairasta.
Mielenrauhaani ehkä hieman rauhoittaa se, että pyrin käyttämään vaatteeni ihan loppuun saakka, muokkaamalla ja korjaamalla niitä, tekemällä itse, ostamalla asioita kirpputoreilta, kierrättämällä, liikkumalla julkisilla tai kävellen, syömällä mummun kasvattamia kurkkuja, tomaatteja, perunoita, omenoita, valitsemalla vesisähkön sekä niinkin pienillä asioilla kuin säästelemällä tiskivettä lähes mielipuolisesti. Silti olen kaukana siitä, mitä tällä hetkellä pitäisi ekologisuuden kannalta olla.
En todennäköisesti koskaan tule olemaan samanlainen "hippi" kuin mun isovanhemmat, jotka käyvät kaupassa noin kerran viikossa ja silloinkin ostokset rajoittuvat lähinnä vain maitoon, voihin ja makkarapötköön. Ja nekin vain sen takia, kun lehmät ja possut myytiin aikoja sitten pois. Kaikki muu tehdään tai tuotetaan itse. Talo pysyy lämpimänä puulla, vaatteet kulutetaan kirjaimellisesti loppuun ja tehdään niistä matonkuteita, leivät leivotaan itse ja kaikki mikä maasta, pihasta ja metsästä lähtee irti, hyödynnetään.
Salaa haaveilen, josko pystyisin itse joskus samaan. En tarvitsisi mitään ylimääräistä. Materiaa pursuaa jo lähes korvista, mutta silti tulee yhä uudelleen ja uudelleen mielitekoja ties mihin hankintoihin. Tarvitsisin uuden takin, talvikengät, ehkä pari uutta paitaa. Lisäksi tekisi vähän mieli suklaata, ja oho, tarjouksessa on kolme pulloa jaffaa kahden hinnalla.
Kun muutettiin Naaman kanssa yhteen, sain aika hyvin heitettyä turhia juttuja pois. Sen jälkeen oli niin sanotusti puhdas olo, mutta nyt alkaa taas ahdistaa. Tavaraa on niin paljon, sitä on vaan tullut jostain ja nyt haluaisin karsia ainakin puolet pois. Vaatteita on ihan liikaa, vaatehuone on täynnä suoraan sanotusti niin turhaa paskaa että oksat pois. Pakko ryhtyä johonkin ostolakkoon. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakaan tänne 50 neliöön ei todellakaan tule mahtumaan enää mitään lisää. Ja suurimmasta osasta materiasta saan vieroitusta reiluksi kahdeksi kuukaudeksi, kun joudun muutamaan äiten hoteisiin Epilään putkiremontin ajaksi. Josko siellä sitten pää selkiytyisi.
