Vermögen

Semmonen jännä fiilis bussissa. Yleensä räplään puhelinta koko bussimatkan, mutta nyt laitoin sen tarkotuksella reppuun, kattelin maisemia ja kuuntelin mitä muut jutteli. Joku sanoi, ettei lastenhuonetta kannata maalata lapsen valitsemalla värillä, koska niiden mielipiteet muuttuu niin nopeesti. No aijaa. Eikä boordeja kannata laittaa, koska ne on niin kulunut juttu. No ne kyllä on. Riemastutti, koska aamu-tv sanoi, että tänään tulee vettä (jopa kolme pisaraa), muttei tullutkaan, vaan aurinko paistoi tosi lujaa. Sitten kun kävelin kasvisravintola Gobalin ohi, roskisauto tyhjensi biojätteitä ja sitten haisi uloste ja pihlajapuiden kukkaset sekaisin. Sit tiesin, että tää on mummulan kesän haju. Teki mieli jäädä siihen haistelemaan, vaikken yleensä tykkää paskan hajusta.

En oo ihan varma mistä tämmönen riemastus nyt johtuu, mut ehkä parin päivän aikaisista kivoista jutuista ja sattumuksista. Keskiviikkona oli Vesilahden kirjaston suunnittelukilpailun palkintojenjakotilaisuus ja mun työni sijoittui kolmannelle jaetulle sijalle. Ykkössijan voitti superhyvä työ, josta kyllä huomasi, että vähää vaille valmistunut arkkitehtiopiskelija oli sen suunnitellut. Kakkossijaa sen sijaan ei lainkaan ollut, vaan kolmanneksi sijoittu mun työ, kahden pojan yhdessä tekemä työ sekä tämän ekaksi sijoittuneen tyypin toinen ehdotus. Nää pojat oli kans suunnitelleet kaksi työtä, mutta vaan toinen niistä pääsi palkinnoille.

Sain sitten vähän kesärahaa, kukkasia, diplomin ja kirjan. Lisäksi myös Ilmari Lahdelman kädenpuristuksen, mikä tuntui tosi hurjalta. Tilaisuuden jälkeen käytiin kahvilla ja syötiin vohveleita tuomariston kanssa, mikä oli aika hurjaa sekin. Tosin oon meidän laitoksen proffien kanssa pelannut beer bongiakin, mutta virallinen kahvittelu saman pöydän ääressä oli sata kertaa kiusallisempaa. Siinä sit juteltiin, vedettiin vohvelia ja sain kans kuulla, että kaikki muut kilpailuehdotuksen palauttaneista oli 4.-5. vuosikurssilaisia, eli huimasti mua kokeneempia, argh. Tossa ylhäällä on yksi kuva mun työstä "Paalista" ja kiinnostuneille lisää tässä ja tässä.

Lisäksi löysin tänään talvesta saakka kadoksissa olleen jättihuivin. Sitten olisin saanut töitä työmaasiivoojana, mutta jouduin kieltäytymään niistä, mutta peukut ja varpaat pystyssä sekä ristissä toivon, että sain ne onnistuneesti nakitettua Naamalle. Kesäopiskelut olis menny kuralle ja valmistumisen kannalta olisi pitänyt sumplia kursseja uusiksi, nii parempi jos toi Naama saa kanssa jotain tekemistä kesäksi.

Ja toi otiskko vermögen tarkoittaa googlen mukaan kohtaloa, arpaa ja onnea. Mun mielestä se sopi tähän, vaikkakin siitä tulee mieleen joku meijerituotteen nimi. Nyt kuuntelen vanhoja PMMP:n biisejä ja juon kuumalla parvekkeella yhden Somersbyn. Kivaa perjantaita!

Piippu

Tulipas jotenkin paljasteleva olo, kun läväytin nää kuvat tänne. Koska kyseessä on mun oma koulutyö, mulla on siitä tosi henkilökohtainen olo. Vaikkei mun projekteissa olisi mitään sen ihmeempää tai edes syvällistä, niin ehkä eniten se aika, mitä on tullut käytettyä työn äärellä ja ajatellen sitä, tekee siitä jotenkin tosi oman. Oon työstänyt sitä jopa päässäni bussimatkoilla, jonottaessa kaupassa ja jopa välillä tahtomatta unissani.

Tehtävänä oli suunnitella pieni julkinen rakennus - tässä tapauksessa yleinen sauna Tampereen Konsulinsaareen. Saunan yhteydessä tuli toimia myös pieni kahvila, ja saareen tuli suunnitella myös silta tai jokin muu kulkureitti, joka ottaa huomioon myös liikuntaesteiset. Tehtävänannossa oli määritelty myös tilaohjelma (eli vaadittavat tilat ja niiden pinta-alat), joita tuli myös noudattaa.

Alla olevat kuvat ovat siis pienennettyjä versioita plansseista, joiden avulla työ esiteltiin. Planssien lisäksi piti tehdä pienoismalli, mutta sain omani niin myöhään valmiiksi, että ensinnäkään sen valokuvaaminen ei todellakaan tullut siinä kohtaa enää mieleen ja toisekseen valoakaan ei olisi ollut tarpeeksi kuvaamiseen. Toki olisin voinut ottaa siitä myöhemminkin valokuvan tai pari, mutta professorit roudasi mun työn jonnekin omiin juttuihinsa valokuvattavaksi, enkä usko saavani sitä enää takaisin (ainakaan viime vuoden kokemuksien perusteella). Levätköön siis rauhassa TTY:n salaisissa kansioissa.

Mulla on välillä kova tarve perustella joitain mun ratkaisuja, mikä sinänsä ei ole huono asia, mutta viimeksi meillä kritiikissä oli maksimissaan 60 sekuntia aikaa kertoa pääkohdat työstä, mikä on lopulta tosi lyhyt aika. Jotenkin tosi ankeeta, että työ, jota on väännetty useampi kuukausi, kuitataan kritiikissä parhaimmillaankin noin viiden minuutin arvostelulla. Ymmärtäähän sen, että jos niin ei toimittaisi, kritiikit venyisivät entistäkin pitemmiksi, ja onhan tossa kuudessa tunnissakin jo aika paljon kestettävää. No, mutta yritän nytkin tiivistää tätä asiaa mahdollisimman paljon kaikkien hyvin- tai pahoinvoinnin nimissä.

Ja kuvat meni aika perunamuusiksi pienentämisen takia, sorit siitä. Noita kuvien alla olevia numeroita klikkaamalla pitäisi saada isommat versiot auki.



01 Mun työn nimi on "Piippu" ja se koostuu kahdesta pyöreästä piippumaisesta tilasta sekä niitä sivuavista seinäkkeistä. Seinäkkeet rajaavat saarelle tilaa ja erottavat kahvila- ja saunaosan toisistaan lasisella aulalla, joka sijoittuu piippujen väliin. Muurimaiset seinäkkeet halkovat saarta ja kuroutuvat aina vedestä saakka saaren kävelysillalle muodostaen sille samalla kaiteet. Pyöreät tiiliset piiput taas ottavat kantaa Tampereen tehdasmiljööseen.



02 Pohjapiirroksesta voi (juuri ja juuri) nähdä, kuinka tilajako rakennuksessa toimii. Sisäänkäynti tapahtuu kapeahkosta kahden seinäkkeen rajaamasta tilasta. Saaren pohjoispäädyssä seinäkkeet ulottuvat Tammerkoskeen saakka rajaten saunojen yhteyteen myös uintimahdollisuuden. Pohjapiirroksen kanssa sain jumpata aika pitkään, ennen kuin sain siitä toimivan. Tommonen paraabelimuoto ei ole ihan se tyypillisin ratkaisu, ja se tuli todella huomattua... Onneksi sain pohjapiirroksen toimivuudesta myös kiitosta, ettei valvotut tunnit menneet ihan hukkaan.

Ovelimmat ehkä huomaavatkin, mistä työn logon muoto tulee!



03 Päämateriaaleina on vaakasuuntainen mäntylaudoitus ja harmaa tiili. Tiilen ja laudoituksen leveys on sama, jolloin liittymäkohdissa ne limittyvät kauniisti yhteen. Oikealla näkyy saaren pohjoispääty, jossa saunat sijaitsevat. Niistä on pääsy aivan saaren kärkeen, missä veteen laskeutuva vilvoitteluaule sijaitsee.



04 Rakennuksen ulkohahmo on myös melko sulkeutunut seinäkkeiden vähäisen aukotuksen takia, mutta päänäkymät on suunnattu aukeamaan etelään Satakunnansillan ali ja pohjoiseen Tammerkosken yläjuoksulle. Valon kulku rakennukseen on ikkunattomuuden takia suunniteltu tulevan suurten piippujen kautta sekä seinän vieriin jätettyjen valorailojen kautta (ks. leikkauskuvat).



05 Kulku Konsulinsaareen tapahtuu kävelysillan kautta, joka on sijoitettu oleelliselle paikalle muihin kulkureitteihin nähden. Omassa työssäni tärkeää sillan sijoittamisessa ja saareen kulkemisessa oli näkymien suuntautuminen ja niiden ohjaaminen.

Jos nyt saisin tehdä koko rumban uusiksi, kehittäisin joitain kohtia hieman enemmän ja tekisin pieniä muutoksia. Tosin aina taitaa löytyä jotain työstettävää... Ehkä eniten tyytyväinen oon siihen, että tein kaiken materiaalin tietokoneella. Tietenkään käsin tehtävää työskentelyä ei tule väheksyä, mutta se vie paljon enemmän aikaa eikä niin saa aina yhtä vakuuttavaa jälkeä. Tietenkin suunnittelu- ja luonnosvaiheessa mullakin on kynä kädessä, koska se tuntuu kaikista luonnollisimmalta.

Ihana ajatella nyt, että kritiikki on ohi ja tän projektin saa jättää viimein rauhaan. Muistan, kun kritiikissä olin toiseksi viimeinen esittelijä ja siinä kohtaa mun takapuolessa ei ollut enää tuntoa pitkän istumisen jäljiltä ja kaikki palaute mitä sain tuntui olevan tosi kökköä ja laiskaa. Varmaan arvostelijatkin oli jo hieman tympääntyneitä venyneeseen aikatauluun. Ainoa asia, minkä kunnolla muistan koko tilaisuudesta oli se, kun yks assari sanoi mun planssien olevan kuin jostain arkkitehtijulkaisusta. Muuten mulle jäi tosin lannistunut olo, mutta se katosi heti parin päivän päästä, kun huomasin vitosen rapsahtaneen arvosanaksi.

Tästä tuli aika huisi ja pitkä teksti. Jopa niin pitkä, etten jaksa lukea sitä uudelleen ja tarkistaa löpinöitäni. Voi olla, että jos alkaisin tarkistelemaan, saattaisin poistaa koko lätinän. En oikeen koskaan tee mitään tämmöistä blogiin, mutta tässä tää nyt olis!

Olemme inhottavia

Suurinpiirtein vuos sitten näin ekan kerran kunnolla kuvia ja videoita pienistä taloista. Siis todella pienistä. Noihin minitaloihin liittyy yleensä ekologisuus muutenkin kuin pienen kokonsa ansiosta, mikä on myös mun mielestä arvostettavaa. En tarkoita nyt todellakaan mitään asuntovaunuja. Ne itse asiassa sijoittuvat aika korkealle inhokkilistani top viiteenkymmeneen. Periaate näissä minitaloissa on kuitenkin hieman sama kuin asuntovaunuissa: tila pyritään hyödyntämään maksimaalisesti ja jotkut näistä taloistakin ovat liikuteltavia.

Pienten talojen ei tosiaankaan tarvitse olla rumia kopperoita, vaan yhtä lailla ne voivat olla osoituksia onnistuneesta designista ja arkkitehtuurista. Pyyhkikää siis mielestänne irvokkaat soikiot alumiinivaunut ja vilkaiskaapa näitä:





Kuvat ovat täältä.

Joskus sitä vaan miettii, että miksi asua isossa ja isosti (tosin sitä pelkoa tässä kaksiossa tuskin tulee olemaan), kun voi valita pienen ja kauniin talon, jossa on vain kaikki mitä tarvitaan. Tietenkin toi tarvitsemiskysymys on juttunsa erikseen, mutta ei mennä siihen nyt.

Olisihan se soveliasta ihan meidän kaikkien kannalta, että ihmisen elämä mahtuisi noin kahdenkymmenen neliön sisään. Miksi pitää haalia kaikkea mielipuolena? Miksi materia on merkki oman statuksen arvosta? Pienestikin voi asua tyylillä. Sitä paitsi jopa siivoaminen olisi miniasunnossa helpompaa tai ainakin nopeampaa. Tässä vielä ihan huippuesimerkki kodista, jollaisesta osaan vain haaveilla:

                                

Miksei voida tyytyä vähempään? Miksi pitää omistaa niin paljon? Miksi pitää possuilla materialla, heittää hukkaan, kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa. Heittää pois, ostaa uutta. Jos tätä kaikkea alkaa ajattelemaan ihan jostain toisesta näkökulmasta kuin siitä tutusta, tää meno on sairasta. Tosi sairasta.

Mielenrauhaani ehkä hieman rauhoittaa se, että pyrin käyttämään vaatteeni ihan loppuun saakka, muokkaamalla ja korjaamalla niitä, tekemällä itse, ostamalla asioita kirpputoreilta, kierrättämällä, liikkumalla julkisilla tai kävellen, syömällä mummun kasvattamia kurkkuja, tomaatteja, perunoita, omenoita, valitsemalla vesisähkön sekä niinkin pienillä asioilla kuin säästelemällä tiskivettä lähes mielipuolisesti. Silti olen kaukana siitä, mitä tällä hetkellä pitäisi ekologisuuden kannalta olla.

En todennäköisesti koskaan tule olemaan samanlainen "hippi" kuin mun isovanhemmat, jotka käyvät kaupassa noin kerran viikossa ja silloinkin ostokset rajoittuvat lähinnä vain maitoon, voihin ja makkarapötköön. Ja nekin vain sen takia, kun lehmät ja possut myytiin aikoja sitten pois. Kaikki muu tehdään tai tuotetaan itse. Talo pysyy lämpimänä puulla, vaatteet kulutetaan kirjaimellisesti loppuun ja tehdään niistä matonkuteita, leivät leivotaan itse ja kaikki mikä maasta, pihasta ja metsästä lähtee irti, hyödynnetään.

Salaa haaveilen, josko pystyisin itse joskus samaan. En tarvitsisi mitään ylimääräistä. Materiaa pursuaa jo lähes korvista, mutta silti tulee yhä uudelleen ja uudelleen mielitekoja ties mihin hankintoihin. Tarvitsisin uuden takin, talvikengät, ehkä pari uutta paitaa. Lisäksi tekisi vähän mieli suklaata, ja oho, tarjouksessa on kolme pulloa jaffaa kahden hinnalla.

Kun muutettiin Naaman kanssa yhteen, sain aika hyvin heitettyä turhia juttuja pois. Sen jälkeen oli niin sanotusti puhdas olo, mutta nyt alkaa taas ahdistaa. Tavaraa on niin paljon, sitä on vaan tullut jostain ja nyt haluaisin karsia ainakin puolet pois. Vaatteita on ihan liikaa, vaatehuone on täynnä suoraan sanotusti niin turhaa paskaa että oksat pois. Pakko ryhtyä johonkin ostolakkoon. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakaan tänne 50 neliöön ei todellakaan tule mahtumaan enää mitään lisää. Ja suurimmasta osasta materiasta saan vieroitusta reiluksi kahdeksi kuukaudeksi, kun joudun muutamaan äiten hoteisiin Epilään putkiremontin ajaksi. Josko siellä sitten pää selkiytyisi.

Päätöntä

Tsemppaan täällä itteeni huomista varten, jotta saisin raahattua sekä oman ruhoni että vaatehuoneellisen piirtustustarvikkeita kouluun. En oo tottunut viettämään lauantaipäiviä koulussa, mutta oma on vikani ja häpeeni, sillä työt alkaa kasaantua. Ei ehkä kauheen hyvä juttu näin vasta aloittaneena.

Tällä hetkellä työn alla on materiaalikontrastia painottava tilaharjoitus, jonka malli mun olisi huomenna tarkoitus kasata loppuun. Tekisi mieli suorastaan alottaa koko homma alusta, mutta koska kellot ei kulje sekuntiakaan taaksepäin, täytyy tyytyä tohon tämän hetkiseen. Lisäksi sitten hommana olisi vielä torstaina annettu historian tunnin tehtävä, jossa tarkoituksena on suunnitella opastekyltti Näsilinnan tiloihin. Tilojen tarkoituksen saa päättää itse, mutta kyltistä täytyy tulla ilmi sen yhteys Näsilinnaan ja ehkäpä myös sen käyttötarkoitukseen. Tossa alempana onkin muutama kuva "linnan" sisätiloista. Loput ovatkin sinne enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti päättömiä.

Tässä vielä tämmönen.

Sininen valo ja mun UFFista löytämät farkut tuntuvat nyt jotenkin erityishyvältä yhdistelmältä. Toivottavasti tavoitan huomenissa samanlaisen inspiraatioin kuin nyt näitä kuvia katsellessa. Peilailin ja vääntelin gimpillä yhteensä varmaan kymmenen kuvaa noista Näsilinnan kuvista. Miksi nyt, kun tarmoa riittäisi, ei voi mennä ja tehdä? Mun täytyy odottaa Naamaa, joka kohta kurvaa tohon soralle "uudella" autolla, jonka se sai taataltaan, ja me mennään ällöttävästi pariskuntana yhdessä lidliin. (Älkää käsittäkö väärin) Onneks tähän aikaan lapsiperheitä ei oo enää kaupassa.

Musta on johonkin

Tänään tapahtui jotain uskomattoman unenomaista, kymmenet galaksit räjäyttävää ja jotain paljon parempaa kuin risteilylaivabuffetin kukkakaaligratiini. Pääsin nimittäin arkkitehtivalinnan matematiikan kokeesta läpi, vieläpä kahdellakymmenellä pisteellä! Olin pienessä päässäni kuvitellut saavani pojoja maksimissaan siihen kymmenen pintaan, mutta voi jeesus, kiitos ja vaikka vielä jumala, saan tuosta hyvästä vieläkin itseluottamuskiksejä.

Haluan todella päästä kouluun TTY:lle. Musta tuntuu, että mulla on näkemyksiä ja ideoita, joista myös muut voivat nauttia. Haluan suunnitella muille, en vain itselleni. Haluan luoda ja nähdä kuinka ideani otetaan vastaan. Haluan päästä osaksi ihmisten arkea, antaa heille aihetta ajatella ja nähdä.
Mulla on jotain antaa itsestäni.



Mun mielestä arkkitehtuurin pitää olla herättävää, mutta silti inhimillistä. Se ei saa jäädä liian erilleen ihmisistä, sen täytyy olla käsiteltävissä, mutta silti hämmästyttää ja avata ovia - ja miksei myös silmiä.

Sen täytyy kolahtaa, vaikkei aina välttämättä vain positiivisella tavalla. Haluan jakaa, yhdistää ja jopa ehkä muuttaa mielipiteitä sekä näkemyksiä. Arkkitehtuuri ei saisi jättää jälkeensä vain kysymyksiä: Miten, ja erityisesti miksi? Sen täytyisi jättää myös kupliva tunne, kokemus ja oivaltavia sanoja: Ahaa, aivan ja tietysti! Miksi ei?

Sen täytyy näyttää joltain.

Sen pitää tuntua joltain.

Sen pitää olla jotain.

Kokosin tähän vielä pienen soittolistan tsemppibiisejä (vai lienevätkö ennemmin inspiroivia):
01 The XX - Crystalised
02 Bonobo - All In Forms
03 Mew - Special
04 Gotye - Too Hard (Aeroplane Remix)
05 Blue October - You Make Me Smile
06 David August - You Got To Love Me
07 Empire Of The Sun - Walking On A Dream
08 Moby - Porcelain
09 Nils Hoffmann - Balloons (Club Mix)
10 Coldplay - Life In Technicolor

Kuvat ovat Pinterestistä. Tässä myös linkki omaan tiliini.

Ennakkotehtävät

Onneksi niistä on päästy nyt eroon. Hah, sinne jäivät Otaniemeen! Penteleet!

Selitän tuossa alempana noi tehtävien ideat lyhyesti, mutta tarkemmat tehtävänannot ja arvosteluperusteet niistä kiinnostuneille löytyvät DIA:n sivuilta.
Jokainen tehtävä pohjautuu jotenkin kirjaan nimeltä Näkymättömät kaupungit. Tehtävänannoissa oli lainauksia kirjasta, joidenka perusteella ja niistä inspiroituen työ tehtiin.

Kun ennakkotehtävät silloin aikoinaan ilmestyivät, tuntui, että ne olivat tosi hankalia ja haastavia. Ehkä jopa vaikeasti lähestyttäviä. En jotenkin saanut yhdestäkään niistä pitkään aikaan kunnolla kiinni, vaan pyörittelin kaikkia päässäni miettien vain tehtävänantoja. Lopulta päätin sitten tarttua kynään ja alkaa tehdä kunnolla miettimättä liikaa, sillä hakuajasta oli tuohon mennessä kulunut jo noin puolet. Ensimmäiseksi aloitin putkikaupunkia kuvaavan lyijykynätyön teon. Jo aloitusvaiheessa tiesin tekeväni työtä ihan viimeiseen saakka, eli viimeisenä yönä. Näin tietenkin kävi.



1. Armillan kaupunki: Eli siis ideana oli piirtää lyijykynällä näkymä kaupungista, josta kaikki muu paitsi vesijohtoputket ovat kadonneet. Näin ollen seiniä tai sen kummemmin taloja ei ole lainkaan, vaan jäljellä ovat pelkät putkistot. Näkymä piti piirtää maan tasosta nähtynä.
Mielestäni työstä tuli ihan okei, mutta paremminkin olisin sen osannut tehdä. Kuva on vähän huono, sillä kuvasin kaikki työni häthätään vielä sen kanslian edessä, jonne tehtävät tuli palauttaa, ja putkityö oli jo liimattuna pakkauslaatikon kanteen!

Oma arvio:
+ Putket mutkittelevat kiinnostavasti ja jokaisen putken kulku on suunniteltu
+ Sommittelu on mielestäni hauska
+ Tykkään myös siitä, että putket ovat valkoiset ja taustaväritys määrittää maisemaa
- Valöörivaihtelut olisivat saaneet olla suurempia
- Viimeistelemättömyys ja perspektiivi häiritsevät



2. Irenen kaupunki: Tämä kaupunki tuli piirtää taas ylhäältä, tarkemmin ylängön reunalta, nähtynä. Toteutus piti tehdä vesiväreillä sekä tekstin perusteella piti huomioida mm. valoja ja varjoja.

Oma arvio:
+ Omasta mielestäni tunnelma välittyy
+ Sain visioni paperille haluamallani tavalla
+ Kokonaisuus on jotenkin karulla tavalla raikas
- Ihan kaikki tehtävänannon kohdat eivät tarkalleen täyttyneet
- Viimeistelemättömyys näkyy myös tässä



3.Ersilian kaupunki: Rakentelu-askartelutehtävässä kaupunki piti luoda nauloilla ja langoilla. Tehtävänannossa oli melko tarkkaan määritelty miten langat saivat kulkea työssä, ja se tuottikin aluksi hieman päänvaivaa.
Siihen nähden, että tätä väänsin silmät ristissä vielä yöllä, oon tyytyväinen.

Oma arvio:
+ Tilallisuus tulee ihan hyvin esille
+ Yksityiskohdat ja siisteys onnistuivat
+ Ulkonäkö miellyttää silmää
- En ole ihan varma, onko tehtävä toteutettu oikein
- Työ olisi tarvinnut vielä jotain super-repäisevää

Nyt kun jälkeenpäin ajattelen ja katselen noita kuvia, tykkäsin kyllä aivan todella paljon tehdä niitä. Silloin työstämisvaiheessa mulla oli kunnon viha-rakkaussuhde kaikkiin kolmeen, mutta nyt kun olo on helpottunut ja kaikkensa-antanut, voin ihan hyvillä mielin myöntää, että voihan noita nyt sentään katsella. Mun mielestä ne sopii kokonaisuutena yhteen ja niissä on särmikäs tunnelma. Ehkä niissä näkyy myös jotenkin se, kuka ne on tehnyt.

Niin ja, nukuin hurjat kolme tuntia Espoo-matkaa edeltävänä yönä tehden noita pirulaisia aamukahteen saakka! Heräsin viideltä ja pakotin itseni kiskomaan pienen kupillisen kahvia, hyh. Se ilmeisesti auttoi, sillä kahden tunnin ajomatka Helsinkiin, siellä koko päivän epämääräinen hengailu ja ajo vielä takaisin Tampereelle sujuivat ilman suurempia ongelmia. Päivä oli kuitenkin mitä mahtavin ja seurakin huippua! Erityiskiitos Jennille, jonka suunnistustaitojen avulla löysimme nopsasti perille sekä myös lähes jatkuvan höpötysjuttelun ansiosta pysyin automatkat järjissäni (ja hereillä)! Seuraava päivä menikin sitten sellaisessa ihmeellisessä sumuisassa puoliunessa. Hyvä, kun sain edes tarvittaviin kouluihin haettua - ja en sitä tietenkään voinut tehdä yhtään aikaisemmin, kuin viimeisenä mahdollisena hakupäivänä!

Mutta ehkä ihan hyvä vaan, että tehtävien teko meni aivan viime tippaan saakka, sillä nyt voin ajatella todellakin  antaneeni kaikkeni näiden eteen. Turvallisintahan olisi ollut tehdä kaikki aikaisin valmiiksi välttyen turhalta stressiltä ja hätäilyltä, mutta se ei jotenkin vaan sopinut tai huvittanut.

Tuntuu tosi hullulta, kuten kuulin jonkun sanovan, että nämä tehtävät määrittävät aika pitkälle mm. meikän tulevaisuutta ja ovat osa yhtä todella tärkeää vaihetta elämässä. Jos näistä pääsykokeista selviän kunnialla (tai edes siihen viimeiseen vaiheeseen) lupaan taputella itseäni roimasti olalle loppukesän ja sitten kun väsyn siihen ite, laitan äiten jatkamaan ainakin jouluun saakka.

Ikurin lumilinna

Vou, viimein sain nämäkin kuvat julki. Tässä juttua siis helmikuun ekan viikonlopun tapahtumista ja muuta lotinaa:

Ikurissa rakennetaan aina joka vuosi iso lumilinna lapsien temmellystä ja erilaisia tapahtumia varten. Tänä vuonna meidän arkkiryhmä suunnitteli koulussa erilaisia lumilinnoja, joista sitten valittiin yksi Ikurin linnan pohjaksi. Mulla kävi mäihä ja omani valikoitui kyhättäväksi. Ihan samanlaista kuin suunnitelmissani oli ollut ei kuitenkaan voitu rakentaa, sillä lunta oli odotettua vähemmän ja muutenkin mun suunnitelmat olivat ehkä vähän liian mahtipontiset!

Oman linnani nimi oli Rynnistämö ja tässä pari kuvaa siitä. Mallinsimme kaikki linnamme ArchiCAD -ohjelmalla, josta myös nämä kuvat on renderoitu.





Inspiraationani olivat labyrintti- ja linnamaisuus, mutta silti simppelit (ehkä jopa vähän teolliset) muodot. Valon kulku ja itse liikkumisreittien monipuolisuus olivat myös huomionarvoisia juttuja.

Todellisuus ei tosin ihan vastaa piirutsuksiani, mutta pääasia kuitenkin oli, että lumilinnasta tuli lapsille mieluisa leikkimis- ja rynnistämispaikka. Teemaksi valikoitui merirosvot, mikä näkyi niin jääveistoksissa kuin seinäkaiverruksissakin.





Tästä voi hieman huomata suunnittelemani linnan pohjaa: seinät on aseteltu samantyyppisesti.



Lumilinnan rakenteet ja seinät pystytettiin jo viikkoa aikaisemmin jättikokoisten muottien ja kaivurien avulla, ja lauantaina, jolloin minäkin olin paikalla, lähinnä veisteltiin ja koristeltiin paikkoja. Silloin sain kokeilla niin lumen kuin jäänkin veistoa! Erityisesti jään kanssa työskentely oli tosi kivaa.




Sunnuntai oli sitten se itse yleisölle-julkistamis-päivä, jolloin luvassa oli muun muassa lasten lumenveistokilpailua, näytelmä, herkuttelua munkeilla, temmellystä ja illalla vielä kynttiläkirkko. Porukkaa riitti sunnuntaina aivan hulluna, ja yllä oleva merirosvolaiva-liukumäki oli tositosi suosittu! Kuvat eivät tosiaan ihan kerro kuinka paljon populaa linnassa seikkaili, mutten vain kehdannut lisätä kuvia toisten kakaroista nettiin. (Psst, mä olin veistämässä muun muassa noita laivan kyljessä olevia jäätykkejä!)

Haa, säästin hienoimmat kuvat viimeiseksi, nimittäin sisätilan teltassa lymyävät jääveistokset. Niitä oli toki enemmänkin, mutten kaikkia viitsinyt tumpata tähän. Käykää itse Ikurissa katsomassa loput!






Aika upeita, vai mitä? Ensi vuonna uusiksi!