Sivut

20130210

Ikurin lumilinna

Vou, viimein sain nämäkin kuvat julki. Tässä juttua siis helmikuun ekan viikonlopun tapahtumista ja muuta lotinaa:

Ikurissa rakennetaan aina joka vuosi iso lumilinna lapsien temmellystä ja erilaisia tapahtumia varten. Tänä vuonna meidän arkkiryhmä suunnitteli koulussa erilaisia lumilinnoja, joista sitten valittiin yksi Ikurin linnan pohjaksi. Mulla kävi mäihä ja omani valikoitui kyhättäväksi. Ihan samanlaista kuin suunnitelmissani oli ollut ei kuitenkaan voitu rakentaa, sillä lunta oli odotettua vähemmän ja muutenkin mun suunnitelmat olivat ehkä vähän liian mahtipontiset!

Oman linnani nimi oli Rynnistämö ja tässä pari kuvaa siitä. Mallinsimme kaikki linnamme ArchiCAD -ohjelmalla, josta myös nämä kuvat on renderoitu.

 photo AnnaLumilinna6_zps24606b66.png
 photo AnnaLumilinna5_zps2f5d7a9c.png
 photo AnnaLumilinna4_zps420e5257.png

Inspiraationani olivat labyrintti- ja linnamaisuus, mutta silti simppelit (ehkä jopa vähän teolliset) muodot. Valon kulku ja itse liikkumisreittien monipuolisuus olivat myös huomionarvoisia juttuja.

Todellisuus ei tosin ihan vastaa piirutsuksiani, mutta pääasia kuitenkin oli, että lumilinnasta tuli lapsille mieluisa leikkimis- ja rynnistämispaikka. Teemaksi valikoitui merirosvot, mikä näkyi niin jääveistoksissa kuin seinäkaiverruksissakin.

 photo IMG_9337_zps1702aa23.jpg
 photo IMG_9325_zpse50bcc04.jpg
 photo IMG_9295_zps60269ce7.jpg photo IMG_9297_zps4c977e98.jpg

Tästä voi hieman huomata suunnittelemani linnan pohjaa: seinät on aseteltu samantyyppisesti.

 photo IMG_9294_zps3fc85f25.jpg

Lumilinnan rakenteet ja seinät pystytettiin jo viikkoa aikaisemmin jättikokoisten muottien ja kaivurien avulla, ja lauantaina, jolloin minäkin olin paikalla, lähinnä veisteltiin ja koristeltiin paikkoja. Silloin sain kokeilla niin lumen kuin jäänkin veistoa! Erityisesti jään kanssa työskentely oli tosi kivaa.

 photo IMG_9301_zpsa813f90d.jpg
 photo IMG_9344_zps8f9a040b.jpg

Sunnuntai oli sitten se itse yleisölle-julkistamis-päivä, jolloin luvassa oli muun muassa lasten lumenveistokilpailua, näytelmä, herkuttelua munkeilla, temmellystä ja illalla vielä kynttiläkirkko. Porukkaa riitti sunnuntaina aivan hulluna, ja yllä oleva merirosvolaiva-liukumäki oli tositosi suosittu! Kuvat eivät tosiaan ihan kerro kuinka paljon populaa linnassa seikkaili, mutten vain kehdannut lisätä kuvia toisten kakaroista nettiin. (Psst, mä olin veistämässä muun muassa noita laivan kyljessä olevia jäätykkejä!)

Haa, säästin hienoimmat kuvat viimeiseksi, nimittäin sisätilan teltassa lymyävät jääveistokset. Niitä oli toki enemmänkin, mutten kaikkia viitsinyt tumpata tähän. Käykää itse Ikurissa katsomassa loput!

 photo IMG_9332_zpsd970f17a.jpg
 photo IMG_9335_zpsb59ef644.jpg
 photo IMG_9334_zps7b0b1e06.jpg
 photo IMG_9333_zpsa7041107.jpg

Aika upeita, vai mitä? Ensi vuonna uusiksi!

2 kommenttia:

simssiliini kirjoitti...

Wau! Tosi upean näköistä sekä suunnitelmissa että lumesta rakennettunakin! Menestyt kyllä hyvin tuolla arkkitehtikoulutuksessa, kun sinun suunnitelmistasi pidetään. .--D Kivoja nuo kaiverrukset ja kaikki, oij! Aika jännää, että itsekin pääsit osallistumaan rakennusprojektiin. .-) Valmiina leikkipaikka on aivan mieletön kaikkine valoineen! .-D Miksei pikkukyliin koskaan rakenneta tuollaisia? Hienoa, että lapset tykkäsivät. .-) Oli kivaa lukea. .-)

A N N A kirjoitti...

Hei kiitos! Tuo oli tosiaan talkooporukalla toteutettu juttu ja kaikki halukkaat pääsivät osallistumaan. Ehkä sun pitää alkaa ehdottelemaan josko sinne teillekin päin kyhättäisiin jotain tollaista! =)