Ensimmäisenä esittelen Naaman (Markuksen) mesessä mulle vuonna 2008 kirjoittaman novellin:
Olipa kerran Sarvikuono. Sepäs ei ollutkaan tavallinen sarvikuono, sillä nimittäin oli sarvet, muttei kuonoa. Kaikki huusivat: "SAGDHJRA!!!" kun näkivät sen. Sillä oli nimikin mutta kertojakaan ei tiennyt sitä, sillä se oli niin huono nimi. Eräänä päivänä sarvikuono sai tarpeekseen pilkkaajistaan ja kasvatti itselleen kuonon. Mitä opimme tarinasta? Yksin kertaisesti emme mitään...
Sympatioiden säästämiseksi en edes vaivautunut korjaamaan kirjoitusvirheitä.
Toinen ihana juttu, jonka löysin on Ilpo Tiihosen runo Taikatakin arkipuhe aikuiseksi kasvamisesta:
Kun kasvaa ihmiseksi
täytyy kokeilla,
onko peltisiivet kalalokeilla,
ja minkälaisin siivin lentää
valtameren suola
ja onko muovivaahtoa
sen hurjan härän kuola.
Täytyy koetella, koskea
ja katsella ja haistella,
täytyy multaan painaa poskea
ja vettä maistella.
Silloin tietää millaisessa maailmassa
täytyy asua.
Mutta kaikkea ei ehdi nähdä,
paljon ohi vilahtaa
ja joka hetki syntyy jotain
joka muuttaa maailmaa.
Kolmas, hieman jopa kummallinen juttu, on sekin vuodelta 2008. Kirjoittelin siihen aikaan melko aivoripulipainotteisia tekstejä, joten täältä pesee:
Herra Matto ja Raita-Pete
Herra Matto on aina ollut säntillinen. Herra Matto on juhlallinen ja arvokas. Sillä on perinteitä, joita se noudattaa. Herra saa päivittäin imuripuhdistuksen, jonka suorittaa vanha rouva. Rouva ja Herra Matto tulevat keskenään hyvin toimeen. Matto kuuntelee rouvan surut ja murheet, jakaa ilot ja onnen. Herra Mattoon on jäänyt rouvan keinutuolista uurteet muistoksi. Rouva kuoli muutama vuosi sitten, mutta uurteet ja muistot Matossa säilyvät. Niitä Matto jakaa lapsille, jotka leikkivät sen päällä puupalikoillaan. Hetta Matto on hyvä kuuntelija.
Nyt taidan kuitenkin jatkaa toista työn alla olevaa esseetä sisustussuunnittelua käsittelevää kurssia varten. Esseitähän varten oikeasti asensin koko Wordin, mutta arvatkaapa vaan osaanko keskittyä, kun salaiset kansiot ovat nyt avoinna ja tursuavat kaikkea tollasta hämyistä luettavaa.
2 kommenttia:
Jee, kaikkien kadonneiden tiedostojen löytäminen on aina siistiä. .-D Haha, Naaman tarinat on aina niin parhaita. .-D Eihän tarinoista aina tarvitse oppia jotakin, pääasiahan on hauskuus. .-D Runosta minulle ei jäänyt oikeastaan mitään mieleen, koska en jaksa lukea niitä ajatuksella. .-D Liian vertauskuvallista ja vaikeaa minulle. .-D Aah, sinun tarinasi ovat aina niin hyviä. .-> Hauskoja huomioita maton elämästä! Sääli tosiaan, että Peten tarina jäi kuulematta. Onnea sinulle esseisiin! .-) On kamalaa tehdä tylsiä juttuja, kun on hauskempaa tekemistä tiedossa! D-. Mutta hyviä niistä tulee. .--)
simssiliini: Naaman tarinat ovat ehkä parasta bimbopäivän ajanvietettä. En edes uskalla alkaa miettimään, josko niistä löytyisi jotain filosofisia viisauksia! Kiitos kommentistasi =D
Lähetä kommentti