Ei jumal...

Huh, tänään on ollut ihan hullu päivä. Mun ketutuskäyräni on ailahdellut ihan hurjana, tosin kyllä enemmän siellä pahemmalla puolella. En edes jaksa aloittaa kertaamaan mitä kaikkea koulussa tapahtui, mutta käppäillessä kotiin turvaan tarkoituksenani sikistä kiukku pois, reitilleni ilmaantui este: vanha mieshenkilö.

Hmm, tämä sitten tumppasi mulle jeesuksen paluusta tai jostain vastaavasta kertovan kattavan vihkosen, joka oli täynnä lainauksia Raamatusta ja muuta pelottelua synneistä ja helvetistä. Kiitin vähän hölmistyneenä ja yritin siitä sitten liueta kohteliaasti pois paikalta, muttei se niin helposti onnistunutkaan. Pappa hyppäsi ikäisekseen yllättävän nopeasti mun tielle ja alkoi kysellä kuinka usein rukoilen ja että katsonko tv:stä uskonnollisia ohjelmia. Sain myös kattavan selityksen siitä mihin aikaan minäkin päivänä tulee hyvää kristillistä katsottavaa ja opastuksen kuinka löydän netistä jotkut taivaskanavat. Lisäksi multa tivattiin, että mitä mä teen elämälläni ja miksen hoida itseäni jumalan rakkaudella.




Tässä kohtaa olisi varmaan pitänyt kiittää uusiksi ja rientää kiireellä pakoon, mutten tajunnut olla niin nopea. Siksi sainkin kuulla ehkäpä 5-10 minuuttia pitkän selityksen taivasten juhlasta, jumalan rakkaudesta, pakanallisesta materiasta ja kihlautumisesta jeesuksen kanssa. Tämän jälkeen astuin pari askelta osoittaakseni lähteväni, mutta papparainen töksäytti vielä jotain vastaavaa, että pelastuisin saatanasta, helvetistä sekä tiedä mistä vielä ja vapautuisin synneistäni kunhan vain luottaisin jeesukseen, ja samalla kuin selitti synneistä ja saatanasta OSOITTELI MUN HIUKSIA! En tiennytkään, että se olikin saatana, joka valitsi mulle sinisen värin värjättäväksi lettiini.

Siitä mä sitten painelin suoraa päätä kotiin, silppusin matkalla jeesuslehtisen ja heitin ojaan, vaikka meillä oli just tänään ollut juttua koulussa ekologisuudesta.

Miten voikaan noin pieni asia saada mut kiukusta melkein sokeaksi.
En olisi todellakaan raivostunut yhtä paljon, jos vanhus olisi vain tyrkännyt vihkosen mun kouraan ja toivottanut hyvää loppupäivää (vai miten päivänjatkojen toivotuksen uskovaisten piireissä meneekään: Jeesus rakastaa sinua!)

Siis musta on ihan okei, että ihmiset uskoo mihin lystää tai sitten vaihtoehtoisesti on uskomatta, mutta sellainen oman vakaumuksensa väkisin tyrkyttäminen on raivostuttavaa! Varsinkin jos mennään henkilökohtaisuuksiin, eikä edes anneta suunvuoroa puolustautumiselle. Vaikken nyt usko juuri mihinkään, niin silti musta tuntui tosi tungettevalta kun tullaan ja kysellään MUN elämästä, ja vieläpä kritisoidaan sitä jollain ihan olemattomalla.

Toivottavasti huominen ystävänpäivä olis mukavampi...