Sivut

20130713

Tekemistä vapaapäivän varalle

Letut kiljui mulle pannulla aamulla. Naama oli tehnyt taikinan valmiiksi illalla. Tekstasin pitkän kauppalistan Naamalle töihin, sillä omat käteni ovat velttoina työviikon jälkeen, enkä jaksaisi kantaa kauppakasseja. Yritän saada aikaani kulumaan mitä tylsemmillä asioilla. Pitäisi käydä ulkona, sillä siellä on aurinko ja kesä. Silti vaatteiden pukeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta. Ehkä voisin ostaa itelleni jäätelön Tammelan torilta palkinnoksi. Ensinnäkin sen kunniaksi, että mulla on vapaapäivä ja toiseksi siksi, että positiivinen kirje saapui viimeinkin.

Ennen kuin säntään yhtään minnekään muualle, esitelmöin eräät sotkemani kengät.



Kangaskengät olisivat muuten lentäneet roskiin, mutta ajattelin olla ystävällinen ja yrittää antaa niille uuden elämän. Tarvitset siis tossujen lisäksi tekstiilitussin, virkkuukoukun ja lankaa.


Virkkasin langasta uudet kengännauhat. Ihan perus ketjusilmukoita about 40 cm.


Sitten sutataan kengät mieluisanlaisiksi.


Nauhat paikoilleen ja siinä olisi!


Nyt taidan mennä sitten kuitenkin syömään vielä yhden lätyn ruohosipulituorejuuston kera. Se on yllättävän hyvää, kannattaa kokeilla. Sitten ehkä imurointia, ehkä ulos ja ehkä gerbiilin pesua.
Vapaapäivät on vaikeita.

3 kommenttia:

simssiliini kirjoitti...

Jopas, sinähän postaat ihan päivittäin nykyään. .-D Pukeutuminen on tosiaan hirmutyölästä, siksi välillä lähdenki pyjama päällä kävelylle ulos. .-D Välillä joku Sepon perheenjäsen tulee vastaan, mutta muuten saa aika rauhassa olla muiden katseilta. .-D Hienoa, että kirje lopulta tuli! Kivat kengät ja komea pose!

hnrika / tyyppikirjoittaja.com kirjoitti...

Kivat kengät! :) Sinä se keksit aina kaikkea hauskoja ideoita vaatteisiin :D

anna kirjoitti...

simssiliini: Joo, innostuin! Täytyy kyllä myöntää, että toisinaan voisin ihan hyvin kulkea alasti ties missä, sillä vaatteiden pukeminen ja etenkin niiden valitseminen on tosi vaikeaa. Mutta hyvä tuo teidät taktiikka! Ja kiitos vielä =)


hnrikafrk: Kiva, kun tykkää! =) Aina pitää vähän jotain hiffailla!