Sivut

20120730

Kalustekriisi

Jo kolmas kerta Ikeassa heinäkuun aikana, hups. Ja varmaan jo yli kolmasosa budjetistakin tuhlattu, tuplahups. Tänään mukaan tarttui kuitenkin kaikkea hyödyllistä, kuten lipastontapainen hylly ja keittiöön pieni apupöytä laskutilan lisäämiseksi, pari tyynyä sekä säilytyslaatikoita. Olisi hauska ottaa kuvia kaikista tähän astisista hankinnoista, mutta ehken tee sitä ihan vielä, koska kaikki muuttoa odottavat tavarat ovat erittäin esteettisesti kasattuna eteisen lattialle. Ehkä ne on sitten kivampi nähdä itse asunnossa omilla paikoillaan vähän myöhemmin.

Kauheesti mun mielessä on pyörinyt, et millasessa kodissa oikeen haluun asua ja sormet syyhyää päästä sisustamaan kaikki just niinku ite tykkään. Toisaaltaan sit vajaan vuoden mun asuttamaa asuntoa on aika turha ruveta nyt remppaileen sen suuremmin ja sitten myös rahoituspuoli tulee aika vikkelästi vastaan. Mut eikös vaan ole jännää nähdä, et millaisia kalustusratkaisuja keksin pikkupikkubudjetilla ja secondhand-tyylisellä sisustamisella? Taatan aarreaitta, kirppikset ja just lompakkoystävällinen Ikea kunniaan.

Photobucket

Varoituksen sana tähän väliin, eli luvassa on melkoisesti sisustushöperöintiä.
Värimaailmaa yksiöön oon sen verran pohdiskellut, et puun väriä siellä tulee väkisinkin näkymään (mieluiten koivun värinä, tai sit tammena), mutta sit myös harmaan eri sävyjä ja vähän sellasta sinertävääkin. Musta ja valkonen nyt on aika basic ja niistä onkin vähän vaikea päästä missään sisustuksessa eroon, mut mulle ne onneks toimii.

Photobucket
Joku saattaakin jo tietää, että pidän kauheesti kaikesta vähänkään retroon tai vintageen menevistä jutuista (nykyisin pukeutumisessa ehkä vähän vähemmän). Ikeassa näinkin tänään aivan mahtavan huikean ja ihanan ruokapöydän! Siinä on taitettavat pöydän päät ja itse pöytätaso on hauskan ja nostalgisen muotoinen. Hienosti tuotu tämänkin tyylinen huonekalu nykypäivään sopivaksi. Tykkäilen ja kovaa! Ainoa miinus oli hinta, mutta vielä joskus tulen tuollaisen pöydän ääressä ruokailemaan.

Retroilun lisäksi sisustustyyliäni voisi kuvailla ehkä skandinavisen yksinkertaiseksi ja pienellä tapaa myös humoristiseksi. Suosin siis siisteyttä ja yksinkertaisuutta, mutten silti halua kotini muistuttavan kliinistä sairaalaa, jossa valkoiset tasot ovat tyhjällään tavaroista ja elämisen jälki puuttuu. Humoristisuudella meinaan ehkä pieniä yksityiskohtia, jotka eivät ehkä ole niin tarkkaan suunnitellun tuntuisia tai ovat muuten vaan yllättäviä elementtejä siellä täällä. Myös vaihteleva muotoilu on tärkeää; erilaiset kulmat ja ehkä jopa oivaltavat käyttötarkoitukset nappaa. Voi nyt ei, tää sepustukseni alkaa kuulostaa ihan kuviksen port foliolta. Pitää keventää! Tässä tähän väliin pari inspiroivaa kuvaa (ehkä hassua, että noinkin, hmm, sanomattomista kuvista mä saan kauheita inspauskiksejä):

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Ainiin. Piti vielä löpinöitäväni, että testasin tänään Naamalta lahjaksi saamaani nahkatakkia ikea-ajelulla. Tunsin oloni melkoseksi prätkähiireksi ton rotanhäntäponnarini kanssa. Tosin ilmanala, josta varmaan 90% on kosteutta, ei ole suositeltavan hyvä yhdistelmä tommosen mustan ja kuumanhiostavan takin kanssa. Mutta ah, silti oi ihana nahkis! Kiitos Naameli! Ja huomenna Kankaanpäähän hakemaan avain asuntoon =)

Ei kommentteja: