Sivut

20130219

Prameilupäivä

Pikkusiskolla oli lukioajan ehkäpä odotetuimpaan tapahtumaan lukeutuvat Vanhojen tanssit tossa viime perjantaina. Sen mitä valokuvaamiseltani kerkesin, katselin kaiholla ihania prinsessamekkoja ja askelsin salaa istumapaikallani tuttujen biisien tahtiin. Ylöjärven lukion tansseista onkin aikaa jo kaksi vuotta (!!!), mutta silti muistan tosi hyvin oman vanhailupäivän! Sen vuoksi ajattelin vähän verestää muistoja laittamalla tänne myös muutaman kuvan omasta koltusta ja itse tilaisuudesta.

Psst, tiedän kyllä et oon vähän myöhässä näiden juttujen kanssa, mutta lomalla sitä vaan osaa olla normaalia kiireisempi! Mutta tässä kuvaa Tampereen Lyseon lukion juhlasta:

 photo IMG_9626_zps2aff295a.jpg
 photo IMG_9679_zpsd7ec108f.jpg

Tanssijoita oli huomattavasti enemmän jos vertaa omiin tansseihin. Ylipäätään koko sali oli paljon isompi ja inhimillisemmin valaistu, minkä huomaa jo pelkästään kuvien sävystä ja laadusta verrattuna noihin vanhempiin. Leikitään vaikka, että omani ovat ajan patinoimat ja sen takia kellertävämmät. Ja tilaisuudesta vielä; mikä tärkeintä, siellä oli pehmustetut penkit!



Siskon mekko oli aika huikea! Räväkkä väri sopii kyllä Eevalle tosi hyvin ja erityisesti ite tykkään tosta röyhelöhelmasta. Mekon kaikki yksityiskodat eivät ihan tule esille tästä kuvasta, mutta varmaan lähiaikoina niistä, ja muutenkin Rellun vanhoista, on tulossa lisää juttua Eevan blogissa.

Mutta nyt näitä vanhoja kuvia:

 photo sivulta_zps17e40e1c.jpg

Mun mekkoni oli oma suunnittelemani ja äiten kanssa yhdessä toteuttama. Sen väsääminen oli aikamoista rumbaa ja rahaakin siihen sai laitettua aika paljon. Visiot vaihtuivat tiuhaan, mutta onneksi henkilökohtainen ompelijani pysyi niissäkin mukana. Mekko on melko simppeli, mutta silti tykkään siitä aivan hulluna. Nyt jälkeenpäin ajatellen oli hyvä etten tunkenut sitä täyteen blingbling-koristeita ja muuta turhaa, sillä korut korostuvat paremmin. Lisäksi pidän rintamuksen terävistä leikkauksista ja helmasta, sillä samanlaista helmaa ei ollut kellään koko tansseissa! Ikävä on myös tota kampausta, ihana kihara-irokeesi...

Voi perhana, kun tekisi mieli ottaa uusinnat...

 photo IMG_0868_zps3dfb9be7.jpg photo IMG_0927_zps13ded46f.jpg
 photo IMG_0953_zps54d6d946.jpg

Kumman sinä valitsisit tanssipariksi; taatan vai Naaman?

Aikamoista nuorten naistenalkujen kilpavarusteluahan toi koko Vanhojen tanssi -touhu on, mutta olihan se sen arvoista! Mun tosiaan teki mieli ottaa tähän asiaan kantaa, mutta taidan tällä kertaa jättää väliin. Tässä kuitenkin linkki, jonka kautta jokainen voi provosoitua rauhassa.

Hei, ja teitä lukijoita on nyt pyöreät 20! Sen kunniaksi voisitte ehdottaa jotain juhlapostauksen tyyppistä toivejuttua. Mihinkään ihan hulluihin ideoihin en lähde mukaan, mutta toivomuksia kehiin vaan!

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

jeeee meikkis XD! eivaa vois kyl oikeesti vetää uudestaaa yhyy

anna kirjoitti...

Niinpä, ja varsinkin kun on kauheen vaivan nähny mekon hommaamiseen ja vähän kaikkeen muuhunki 8)